Kuntavaalit käytiin viime sunnuntaina. Itse en ehtinyt sen suurempaa kampanjaa tehdä - vastailin toki vaalikoneisiin, kerran kävin markkinoilla seisoskelemassa ja toki vastasin myös niihin kysymyksiin, joita minulle suoraan esitettiin somen kautta tai sähköpostilla. Olenkin hämmentynyt, ilahtunut, kiitollinen saamistani 95 äänestä! Se on melko lailla kaksinkertainen määrä edellisiin kuntavaaleihin verrattuna. Kiitos siis kaikille äänestäjille luottamuksesta!

Iitissä valtuusto uudistui sitä kautta, että paljon nykyisiä valtuutettuja jättäytyi suosiolla pois. Keskustan ryhmä on entistä suurempi - heillä on nyt 11 valtuutettua. Myös meidän ryhmän koko kasvoi yhdellä ja demareilla on uudessa valtuustossa kahdeksan paikkaa. Lisäpaikasta on kiittäminen Eemeli Lehtistä, joka keräsi huikean äänimäärän, n. 350 ääntä. 27 paikasta on keskustalla ja demareilla yhteensä 19 paikkaa. Kokoomuksella on jatkossa neljä paikkaa, sitoutumattomilla edelleen kaksi paikkaa, KD:llä yksi paikka ja Suhosen Hannukin uusi jälleen kerran paikkansa. Näillä mennään. Nykyinen valtuusto kokoontuu toukokuussa vielä kerran, kesäkuussa on uusi porukka remmissä.