Kuukauden joulutauko kokousrintamalla teki kaikin puolin terää. Eilen korkkasin sitten tämän vuoden kokouskauden, kun kirkkoneuvosto ja kasvatusasian johtokunta kokoustivat ensimmäistä kertaa. Neuvoston lista oli piiitkä ja listalla oli myös hankalia asioita, joista ei vielä tehty päätöksiä vaan asioiden valmistelua jatketaan. Neuvosto kokousti kolme tuntia, mutta vielä ennätin puoleksi tunniksi johtokunnan kokoukseenkin, että siinäpä se ilta vierähti. Viime viikolla olisi ollut teknisen lautakunnan ensimmäinen kokous, mutta sen jouduin jättämään väliin, koska mies oli työreissulla eikä lastenhoito olisi järjestynyt.

Ensi viikolla pääsen taas kunnanvaltuustoon, edellisestä kerrasta taitaa ollakin jo pari-kolme kuukautta. Asialistalla mm. kaava-asiaa. Äkkiseltään katsottuna näyttäisi melko nopealta kokoukselta, mutta mistä sitä koskaan tietää... Etelä-Suomen sanomissa oli jokin aika sitten kolumni siitä, millaista showta Iitin valtuustosalissa nähdään ja kuullaan. Kannattaa tulla itse paikan päälle kokemaan!

Seurakuntapuolella on tänä vuonna vaalivuosi, vaalit ovat marraskuun 9. päivä. Vielä on siis aikaa pähkäillä, että lähteekö ehdolle vaiko ei.