Pääministeri Katainen aloitti keskustelun kotiäitien tuottamattomuudesta ja samaan kuoroon liittyi tänään Elinkeinoelämän keskusliittokin ehdottamalla, että kotihoidontukea pitää rajata ja lyhentää. Tuntuu, että vihdoin on löydetty alku, syy ja juuri sille, miksi Suomi ajautuu taantumaan – no, kotona chillaavat äidithän sen aiheuttavat, kun eivät puurra talouskasvun eteen ja askartelevat lastensa kanssa kotona. Samaan aikaan kotiin jäävä koti-isä on tietenkin edistyksellinen sankari ja suuri tasa-arvotaistelija (joo, tiedän että koti-isiä ei tässä maassa ole kuin kourallinen, mutta silti).  
Virpi Salmi kirjoittaa Hesarin blogissa: ”…mutta ei "ulkopuolelta" eli yhteiskunnalta myöskään tarvitse tulla rahaa tukemaan toimintaa, joka ei sitä hyödytä kuin erittäin lyhyellä tähtäimellä ja on pääasiassa haitaksi.” Niinpä niin. Kotiäitiys on siis kallista yhteiskunnalle ja pääasiassa haitaksi? Haitaksi kenelle? Lapselle, äidille vai yhteiskunnalle? Kallista? – No, ei ainakaan yhteiskunnalle. Kotihoidontuki on niin pieni summa verrattuna vaikkapa kunnallisen päivähoitopaikan hintaan, että kallis ratkaisu tämä ei missään tapauksessa ole.
Ideaaliyhteiskunnassa kaikille ihan kaikille olisi tarjolla työtä, sellaista työtä, missä viihtyy ja mistä maksetaan sellaista palkkaa, että siinä oikeasti jää käteen päivähoitomaksujen ja verojen jälkeen jotain muutakin kuin se kuuluisa ”työn ilo”. Päivittäisten yt-neuvottelu-uutisointien maailmassa tuntuu jotenkin absurdilta, että kotiäitejä vaaditaan töihin – niin mihin töihin? Onko jossain joku jemma kotiäideille varattuja töitä, että sen kun menee ja valitsee? Ja samaan aikaan on kunnalla reservissa hoitopaikkoja kotona chillaavien äitien lapsille, kun nämä kaikki työnsankarit palaavat töihin siinä vaiheessa, kun lapsi on 10 kk ja vanhempainvapaa loppuu?
Itse palasin töihin hoitovapaalta loppukesästä – kuulun siihen onnekkaiden joukkoon, kenellä on vakituinen virka, mihin palata. Teen töitä tavalliseen toimistoaikaan kahdeksasta neljään, ylitöitä ei virkamiehen juuri tarvitse tehdä. Lähden kotoa aamulla viimeistään puoli kahdeksalta ja noin yhdeksän tuntia myöhemmin palaan kotiin. Tämä onnistuu hienosti, koska isä on sankarillinen koti-isä. Odotan kauhulla vuoden vaihdetta, kun molemmat olemme ottamassa vastuuta talouskasvusta. Siinä vaiheessa tämä äiti herättää lapset kuuden jälkeen, taistelee vaatteet päälle ja taluttaa päivähoitoon (paikkaan, jonka kunta toivottavasti tarjoaa mahdollisimman läheltä - vielä ei ole päätöstä tullut, koska onhan tuohon päivähoidon aloitukseen vielä reilu kuukausi aikaa) seitsemäksi ja jatkaa siitä juna-asemalle, että ehtii puoli kahdeksan junalla töihin naapurikaupunkiin. Iltapäivällä poistuu toimistolta neljältä ehtiäkseen kaksikymmentä yli lähtevään junaan. Juoksee rautatieasemalta hoitopaikkaan, että ehtii noutaa lapset viideltä. Sitten pitäisi tehdä ruokaa, pestä pyykit, siivota koti, harrastaa… (Sankari-isän työpaikka on kauempana ja päivittäinen työaika pidempi, minkä vuoksi lasten hakeminen ja vieminen jäänee pääosin tämän uraäidin vastuulle).
Virpi Salmen mielestä uraäiti se varsinainen sankari on, kun täyden työpäivän lisäksi ennättää laittaa ruuat, siivota jne. Enkä tätä kiistä, kyllä uraäiti ehtii laittaa ruuat – vaikka Saarioisten (vähenevien) äitien avustuksella ja varmasti imurinkin ehtii ottaa käteen siinä vaiheessa, kun lattia on niin likainen, ettei siinä enää kehtaa ilman kenkiä kävellä. Mutta ei se uraäiti juuri muuta sitten ehdikään. Muutamana illan tuntina ei ehdi juuri kuulumisia kysellä, läksyjä tarkastaa, soittoläksyjä kuunnella, legoilla rakentaa, palapelejä kasata, ulkoilla… Totta kai uraäiti saa työstään rahallisen korvauksen ja raha helpottaa elämää melkoisesti. Voi ostaa vaikka vähän prameammat joululahjat ja paikkailla sillä tavalla huonoa omaa tuntoa siitä, miten vähän on kotona. Fakta lienee, että olipa työ minkälaista tahansa, niin työnantaja saa äidistä (tai isästä) ne parhaimmat tunnit ja suurimman energian. Kotiin jää se enemmän tai vähemmän väsynyt vanhempi, joka ajatuksineenkin on enemmän tai vähemmän töissä tai matkalla töihin/töistä. Sitä on väkisinkin enemmän tai vähemmän ainoastaan osa-aika äiti.
Onneksi minun työ mahdollistaa osa-aikatyön – myös miehen työpaikassa se onnistuu, vaikka olikin kuulemma täysin ennen kuulumatonta. Niinpä kevään ajan luistamme yhteiskuntavastuusta kumpikin päivän verran ja chillaamme kotona – toinen maanantain, toinen perjantain. Vielä en ole uskaltanut laskea sitä, minkälaiset loven palkkapussiin 20% vähennys tekee.