Helmikuu on kyllä jo niin kevättä, vaikka talvi vielä onkin. Ihan mahtavaa, kun aurinko paistaa ja on huikean kirkasta - jos ei sitten sada lunta taivaan täydeltä. Ihan eri lailla jaksaa ulkoilla lasten kanssa kuin vaikka ennen joulua. Keskimmäisen kanssa on ennätetty kokeilla pariin otteeseen luistelua ja hiihtoa, pienin tarkkailee (ja maistelee) talvimaisemaa lähinnä pulkan kyydissä tai lumessa mönkien. Itse olen käynyt hiihtämässä aina kun keli on ollut sopiva ja on päässyt lenkille lähtemään. Hiihto on ihan täydellistä pääntyhjennysliikuntaa. Täällä on laduilla sen verran vähän ruuhkaa, että hetkittäin voi kuvitella hiihtelevänsä ihan rivakasti ja mielessään ihastella, että kuinka hurjan hyvässä kunnossa sitä onkkaan - kunnes jostain tyhjästä pyyhkäisee ohi joku 7-kymppinen mummeli lumet pöllyten.

Muuten tuntuu, että aikamoinen puhuri pyyhkii koko maata näin alkuvuoden kunniaksi. Meidän pieni kuntamme on piirretty samaan kuntaa itäpuolen naapurikunnan kanssa, mutta suurin osa kunnan päättäjistä ja asukkaistakin tuntuu olevan enemmän kallellaan länteen päin. Mielenkiintoisia aikoja, epäilemättä. Sikäli mikäli kunta johonkin suuntaan liittyy, niin samassa rytinässä täytyy myös seurakunnan liittyä, joten monella puolella myllerrystä ja mietintää.

Kirkkovaltuustokin kokoontui viime viikolla ensimmäistä kertaa tälle vuodelle. Äänestettiin maallikkoedustajista kirkolliskokoukseen ja hiippakuntavaltuustoon. Ei mennyt oma ehdokas valitettavasti läpi. S