Puuh, puhalletaan pölyt pois blogista... Aika rientää ja kevät on jo pitkällä. Lumi - jonka en uskonut katoavan ennen juhannusta - on lähes kokonaan hävinnyt pihalta. Ihanaa.

Kirkkovaltuusko on kokoontunut kaksi kertaa. Ensimmäisessä kokouksessa valittiin mm. jäsenet eri johtokuntiin. Itse sain toivomani paikan kasvatusasianjohtokunnasta. Johtokuntakin on jo kerran kokoontunut - valitettavasti en vaan päässyt paikalle, koska perheemme vietti juuri sen viikon sopeutumisvalmennuskurssilla. Toinen kokous oli vielä ripeämpi kuin ensimmäinen, valittiin mm. tilintarkastajat. Näissä kokouksissa on kaikki asiat ollut niin hyvin valmisteltuja, ettei keskustelua ole syntynyt vaan päätökset on vaan nuijittu pöytään. Luulen kyllä, että keskustelemaankin vielä päästään tässä neljän vuoden aikana.

Kirkkovaltuustossa on mielestäni hyvä henki ja rento tunnelma. Verrattuna aiempaan kokemukseeni Lahten seurakuntien yhteisestä kirkkovaltuustosta, on toiminta paljon epämuodollisempaa - ei ole nimettyjä istumapaikkoja tms. Toki valtuutettujakin on vähemmän. Ennakolta en juuri toisia valtuutettuja tuntenut, joten nyt koitan opetella muistamaan heidän nimensä aina kokouksen alun nimenhuudon yhteydessä.

Toukokuussa järjestetään Lahdessa Kirkkopäivät. Olen ilmoittautunut luottamushenkilöstarttiin lauantaille 14.5. Odotan päivää jo kovasti, aiheet vaikuttavat mielenkiintoisilta ja mukava tavata "kollegoja" muualta. Ja toki kotiäiti nauttii myös siitä, että saa ihan omaa aikaa välillä.