Parina viime viikonloppuna on vietetty jotakin juhlapäivää. Viikko sitten lauantaina vietettiin pyhäinpäivää. Kävin tyttölapsen kanssa viemässä kynttilän isovanhempien haudalle Iitin kirkolle - isoisää en ehtinyt koskaan tavata, isoäitikin kuoli jo 15 vuotta sitten. Tämä saattoi olla ensimmäinen kerta, kun pyhäinpäivänä kävin viemässä kynttilän haudalle. Olen asunut suurimman osan elämästäni Lahdessa ja sitä tulen varmasti aina pitämään kotikaupunkinani. Kuitenkaan kumpikaan vanhemmistani ei ole Lahdesta kotoisin, joten sinne ei ole haudattu ketään isovanhemmistakaan. Nykyisin olen siinä mielessä palannut juurilleni - ainakin 50 %:sti - että isäni on täältä kotoisin, setäni asuu kotipaikkaansa edelleen. Täällä minulla on ollut mummola, täällä on osa minun juuristani. Ajatus tuntuu hyvältä. Toisaalta mummo oli Karjalan evakoita, hänen juurensa olivat muualla. En tiedä, millaista juurtumista tai juurettomuutta hän on tällä seudulla kokenut? 

Tänään on vietetty isäinpäivää, kokolailla kotoilemalla ja pihalla puuhailemalla. Lapsistani kumpikaan ei ole syntynyt täällä, mutta luultavasti tästä tulee se paikka, minkä he lähinnä kokevat kodikseen, näin toivon ainakin. Mutta missä he kokevat juuriensa olevan? Ja mielenkiinnolla seuraan, miten pienempi alkaa puhelemaan. Omaksuuko hän paikkakunnan murteen missä määrin, kun vanhemmat eivät sitä (ainakaan vielä) puhu? Neiti puhui pienempänä kalajokea ja olihan se lystikästä.

Tänään on ollut ensimmäinen varsinainen äänestyspäivä, huomenna on vielä mahdollisuus käydä äänensä antamassa. Tiistaina voikin jännätä tuloksia.