Seurakuntavaalien ennakkoäänestys alkoi eilen. Itse en vielä ole äänestämään ehtinyt, mutta ennakkoon ajattelin kyllä käydä äänestämässä - ihan nyt siltä varalta, josko tämä seuraava tulokas vaikka päättäisi tulla maailmaan pari viikkoa etuajassa, että jäisi varsinainen päivä väliin. Täytyy joko tänään tai huomenna reippailla kirkkoherranvirastoon äänestämään. Otan äänestämisen myös jonkinlaisena yhteiskunnallisena kasvatuksena ja rahtaan lapsukaiset mukana - pienempi nyt ei toki vielä mitään koko touhusta ymmärrä, mutta eskarilainen hyvinkin jo jotain. Minulle on tärkeää antaa sellaisen aikuisen malli, että koetamme osallistua vaikuttamiseen äänestämällä - vaalit kuin vaalit. Ja ainahan siinä samalla syntyy myös keskustelua siitä, että: 

- ketä äänestetään (no, näissä vaaleissa tietenkin äitiä)

- miksi äänestetään

- mistä asioista valitut sitten päättävät

Uutisoinnin mukaan ennakkoäänestys onkin alkanut reippaasti, hyvä niin. Periaatteessa en usko, että "kaikki julkisuus on hyvästä", mutta tässä kohtaa tuntuu siltä, että viime viikkojen homokeskustelu on saanut aikaan myös hyviä asioita, jos ihmiset sen kautta aktivoituvat seuraamaan kirkon asioita ja äänestämään näissä vaaleissa! Eilen satuin lukemaan Kristelin blogikirjoituksen asiasta ja sinällään hänen ajatuksiaan mitenkään kommentoimatta totean, että hyvä, että tuollaisia kirjoituksia on ja niitä luetaan.  Neulebloggaajien keskuudessa Kristel on varmasti yksi suosituimmista ja jokaista kirjoitustaan lukee kymmeniä ihmisiä.

Tein myös vaalikoneen ja olin itselleni paras ehdokas, hyvä niin. Voin siis hyvällä omalla tunnolla äänestää itseäni. :) Sinänstä harmi, että seurakuntamme ehdokkaista vain hieman yli puolet oli vaivautunut vaalikoneen kysymyksiin vastaamaan. Toki pienellä paikkakunnalla suurin osa tuntee toisensa ja varmasti äänestämään lähtijät äänestävät pitkälti jotakin vanhaa tuttua, mutta toisaalta näissä vaaleissa saavat äänestää myös 16-vuotiaat, tuoreet äänestäjät ja uskoakseni heidän ikäluokkansa saattaa hyvinkin pitkälti tutkailla ehdokkaiden mielipiteitä ja näkemyksiä vaalikoneessa. Hieman ihmetytti, että muutama nuorempikin ehdokas oli jättänyt vaalikoneen vastaamatta - heillä se tuskin oli tietoteknisistä taidoista kiinni.

Kouvolan sanomat uutisoi muutama päivä sitten, että Iitissä ja Kuusankoskella ovat "homomyönteisimmät ehdokkaat" Kouvolan seudulla. Mitä se nyt sitten kertookaan? Sinänsä huvittavaa, että esim. ystäväpiirissäni olen varmaan konservatiivisimmin asiaan suhtautuvia. Vaalikoneen kysymykseen koskien rekisteröidyn parisuhteen siunaamista vastasin, että kannata parisuhteen siunaamista (eli tämä oli se homomyönteisin vaihtoehto). Kahden ihmisen solmima parisuhde on arvokas asia enkä näe syytä olla sitä siunaamatta. Siltikään en kannata sukupuolineutraalia avioliittoa tai homoparien adoptio-oikeutta, koska lähtökohtaisesti avioliitto tai perheen perustaminen on mielestäni tarkoitettu miehen ja naisen välisiksi. Nykyisellään jo hyväksytty perheen sisäinen adoptio on asia erikseen, se on nähdäkseni perheen lasten etujen mukainen tapa toimia.