Koko homma on edennyt samoin kun itse etenen iltarasteilla - välillä on kartta väärinpäin tai kompassi hukassa, hetkittäin tiputaan kartalta kunnes jossain kohtaa löytyy joku tuttu maaston kuvio ja homma etenee hetken aikaa hienosti rastilta toiselle. Karttakin muuttaa muotoaan - välillä siitä puuttuu korkeuskäyrät tai pohjoisnuoli ja homma hankaloituu melkoisesti. Eri maakunnissa tehdään erilaisia reitinvalintoja, siinä missä Etelä-Karjassa edetään joku rastiväli suoraan rastiväliviivaa pitkin otetaan Kymenlaaksossa kiertotie polkua pitkin tai toisin päin. Välillä tuntuu, että osa porukkaa on kokonaan eri radalla ja tavoittena on löytää vain B-radan rastit, kun toisaalla lähdetään kunnianhimoisesti A-radalle. Osallistujiakin on karkeloissa eri tavalla maakunnasta riippuen. Lisäksi osallistujien määrä vaihtelee rastivälien mukaan.

Toivottavasti vuoden lisäaika tuo kaikille paremman karttapohjan käyttöön - sellaisen, jossa on myös korkeuskäyrät ja pohjoisnuoli - ja voidaan edetä kohti maalia reippaasti.

Iitissä valtuusto uudistui sitä kautta, että paljon nykyisiä valtuutettuja jättäytyi suosiolla pois. Keskustan ryhmä on entistä suurempi - heillä on nyt 11 valtuutettua. Myös meidän ryhmän koko kasvoi yhdellä ja demareilla on uudessa valtuustossa kahdeksan paikkaa. Lisäpaikasta on kiittäminen Eemeli Lehtistä, joka keräsi huikean äänimäärän, n. 350 ääntä. 27 paikasta on keskustalla ja demareilla yhteensä 19 paikkaa. Kokoomuksella on jatkossa neljä paikkaa, sitoutumattomilla edelleen kaksi paikkaa, KD:llä yksi paikka ja Suhosen Hannukin uusi jälleen kerran paikkansa. Näillä mennään. Nykyinen valtuusto kokoontuu toukokuussa vielä kerran, kesäkuussa on uusi porukka remmissä. 

Itse olen ollut liiton jäsenenä jo opiskeluajoista lähtien. Muutaman kerran on ollut tilanne, että olen joutunut ottamaan yhteyttä liiton lakimieheen, kun työpaikalla (ei nykyisessä vaan aiemmissa) on tulkittu työelämän pelisääntöjä reilusti soveltaen. Tuolloin olen saanut liitosta vahvistuksen omalle näkemykselle ja voinut työnantajallekin sen kertoa.

Viimeksi käytin liiton palveluja työpaikkaa hakiessa - pyysin neuvoa palkkatoiveen asettamiseen ja sainkin vastauksen hyvin nopeasti. Liiton palvelut toimivat hyvin ja nopeasti - jos niitä vain tarvitsee ja osaa kysyä.

Nykyisen valtuuston viimeinen kokous on ensi viikolla Hämeenlinnassa. Sinne on mukava lähteä. Olen tutustunut näiden kolmen vuoden aikana huipputyyppeihin, jotka toimivat tekniikan alalla!

Koska kukaan ehdokkaista ei vaikuttanut täysin ylivoimaiselta noin paperien perusteella päätin äänestämään naista - koska olisihan se eittämättä vaihtelua, että saataisiin naispuolinen kirkkoherra meille. (titteli ei ilmeiesti kuitenkaan olisi kirkkorouva?) Työkokemuksensa perusteella hän muutenkin vaikuttaa hyvältä ja pätevältä ihmiseltä. Kerroin tämän myös ihan julkisesti lehti-ilmoituksessa, mikä on herättänyt myös näkymyksiä suuntaan ja toiseen. No, mutta oman rastini olen käynyt piirtämässä ja sunnuntaina selviää, kuka meidän seurakuntaamme jatkossa paimentaa.

Kuntavaalien suhteen en ole vielä tehnyt päätöstä suuntaan tai toiseen - vielähän tässä on pari kuukautta aikaa miettiä ja pohtia. Tässä joulun aikaan, kun kaikki omat ja lasten harrastukset ovat olleet tauolla, kävi jo mielessä, että "hei, oikeasti elämä voisi olla tällaista että käy vaan töissä ja koko ilta on sitten ihan vapaata ja aikataulutonta, että kyllä tässäkin varmasti puolensa olisi..." Mutta ainahan asioilla on kaksi puolta. Hetkittäin jopa kunnallispolitiikka on suorastaan kivaa ja tuntuu, että tehdään ihan kelvollisia päätöksiä. Joulukuun talousarviokokouksessa esimerkiksi päätettiin rahoituksesta Vuolenkosken liikuntahallille ja Haapa-Kimolan koulun remontille. Samoin päätettiin rakentaa jo ensi vuoden aikana frisbeegolfkenttä hiihtomajan maastoon. Myös uuden päiväkodin rakentaminen lähtee liikkeelle - tai ensin lähtee liikkeelle kaavamuutos ja suunnittelu, mutta jossain vaiheessa myös uusi päiväkoti on tulossa Kausalaan. Konkreettisten asioiden suunnittelussa ja päättämisessä on hienoa olla mukana.

Yhdistyspuolella olen uuden edessä - olen lupautunut Iitin Pyrinnön puheenjohtajaksi vuoden alusta lähtien. Kauhun sekaisella innostuksella sitä kohti. En ole seuran johtokunnassa koskaan ollut, että ihan puhtaalta pöydältä siinä mielessä. Perehtymistä homma vaatii jonkun verran. Koska aikaa on vain rajallinen määrä, täytyy jostakin myös luopua. Kausalan seudun marttojen hallituspaikan jätän pois vuosikokouksessa. Olen toiminut siinä jo viisi vuotta ja se tuntuu varsin riittävältä ajalta - tällä erää on ehkä kaikki ideat käytetty.

1. Mainostenjakaja

2. Mansikanpoimija

3. Isonen riparilla

4. Kirjoittaja

5. Puutarhatyöntekijä

6. Matkailuneuvonnan kesätyöntekijä

7. Yliopistoharjoittelija

Varmasti ihan ensimmäinen palkallinen homma oli mainostenjakaja. Taisin olla 13- tai 14-vuotias tuolloin. Ihan pariinkin otteeseen mainoksia jaoin kaverin kanssa - pisimmillään intoa taisi riittää pari kuukautta. Melkoista hommaa oli jakaa mainoksia omakotitaloalueella polkupyörällä. Lajitteluhomma oli hirveää ja palkka olematon.

Ura mansikanpoimijana oli koko lailla yhtä loistokas kuin mainostenjakajan urakin, ajoittuu myös samoille vuosille, mutta kesäaikaan. Olimme pellolla aamuseiskalta ja saimme todeta, että venäläiset ja virolaiset olivat aloittaneet työt jo pari tuntia aiemmin ja keränneet hirmuiset määrät. Ensimmäinen päivä sujui aina hyvin, sen jälkeen oli selkä ja jalat jumissa, vaikka oltiinkin nuoria ja notkeita.

Kerran olin riparilla isosena. Jonkun pienen korvauksen siitä sai, mutta suurempi arvo taisi olla ylläpidolla. Ripari oli suomalais-saksalainen leiri eikä kahden vuoden koulusaksalla ihan kovin pitkälle pötkitty niiden saksalaisten kanssa, jotka eivät suomea osanneet käytännössä lainkaan. Mutta pätevänä vastaanotin ulkoläksyt suomeksi ja saksaksi.

17-vuotiaana SinäMinä-lehti julkaisi kirjoittamani novellin ja maksoi siitä palkkion. Ei se ehkä mikään kirjallinen suurteos ollut, mutta varmasti sydänverellä ja suurella tunteella kirjoitettu.

Puutarhatöitä olen tehnyt useampanakin kesänä. Ensimmäinen kerta oli heti lukion jälkeen, jolloin olin Nordjobbin kautta puutarhatöissä Islannissa Akureyrissä. Laittoivat alkuun tekemään töitä poikien kanssa, "koska suomalaiset ovat niin vanhvoja". Istutettiin puita (siinä on kyllä ihan loputon homma ko. maassa), asennettiin siirtonurmikkoa, levitettiin lannoitteita... Lava-autolla ajeltiin ympäri kaupunkia kohteelta toiselle. Opettivat, miten sanotaan islanniksi harava ja lapio. Muutaman viikon päästä pyysin siirtoa kukkaryhmään ja pääsinkin. Loppukesä meni tyttöjen kanssa kukkia kitkiessä ja kastellessa. Töitä tehtiin kyllä kovasti. Maanantaista torstaihin 10 tuntia, perjantaisin muistaakseni kahdeksan tuntia ja seitsemältä aloitettiin. Hieno kesä. Opiskeluaikoina olin sitten pari kesää hautausmaalla kesätöissä. Tykkäsin kyllä siitä hommasta kovasti.

Opiskeluaikoina vietin myös yhden kesän matkailuneuvonnassa turisteja opastamassa. Työvuorot olivat joko Lahdessa urheilukeskuksessa sijainneessa mökissä tai toimistolla keskustassa. Vuoroja oli myös viikonloppuisin, jolloin vastaavasti oli viikolla vapaata. Yleisin kysymys taisi olla, että "missä on vessa?". Sitä kysyttiin useammalla kielellä. Urheilukeskuksessa kysyttiin myös, miten hyppyrimäen päälle pääsee ja mikä on pisin hypätty hyppy. Legendan mukaan keskustasta olisi käyty kysymässä, että miten teillä on tuo ydinvoima ihan kaupungin keskustassa? Tällä oli tarkoitettu kaupunginteatteria. 

Opiskeluaikoina olin yhden kesän harjoittelussa Saksassa Cottbussissa. Siellä puuhailin teknisellä yliopistolla ja tein harjoitustehtäviä seuraavan vuoden paikkatietokurssille. Oli kyllä hyvä kesähomma tämäkin. Sen lisäksi, että sillä sai hankittua pakolliset harjoitteluopintoviikot, sain vapautukset paikkatietokurssista myöhemmin opinnoissa.

Aika monenlaiseen hommaan sitä on ehtinyt ennen varsinaista työuraa.

Arvoisa yleisö,

Vietämme tänään kaatuneitten muistopäivää. Kaatuneitten muistopäivää on vietetty vuodesta 1940 lähtien. Tuolloin pidettiin piispainkokous, jossa ehdotettiin suru- ja muistojumalanpalvelusten pitämistä talvisodan sankarivainajien muistoksi. Kun puolustusvoiman ylipäällikkö sotamarsalkka Mannerheim sai tiedon tästä suunnitelmasta, määräsi hän, että toukokuun kolmatta sunnuntaita vietätään ”nyt päättyneessä sodassa kaatuneiden sankarivainajien sekä myös kaikkien murroskautena vuonna 1918 molemmin puolin vakaumuksensa puolesta henkensä uhranneitten yhteisenä uskonnollisena muistopäivänä”. Myöhemmin tämän muistopäivän piiriin on sisällytetty myös jatkosodan ja Lapinsodan sankarivainajat sekä YK:n rauhanturvatehtävissä kaatuneet suomalaiset sotilaat. Alkuvuosina Suomen lippua pidettiin klo kymmenen ja neljäntoista välillä suruliputuksen tapaan puolitangossa ja muun osan päivää kokotangossa. Vuodesta 1995 lähtien on liputettu normaaliin tapaan.

Niinpä tänään liehuvat saloissa siniristiliput iltaan asti. Ne muistuttavat meitä niistä uhrauksista, joita eri sodissa tai taisteluissa kaatuneet ja henkensä menettäneet ovat antaneet. Liput liehuvat itsenäisen ja vapaan isänmaan tunnuksina. Itsenäisyys on tarkoittanut sitä, että olemme saaneet rakentaa hyvinvointiyhteiskuntaa yhtäjaksoisen rauhan aikana jo yli 70 vuoden ajan. Ensi vuonna vietämme itsenäisyyden juhlavuotta, Suomi sata -teemalla monin tavoin.

Alusta alkaen kaatuneitten muistopäivän tarkoituksena on ollut muistamisen ja muistelun lisäksi kansallisen sovun ja yksimielisyyden edistäminen. Suomi on suuri maa, mutta suomalaiset pieni kansa. Kansallinen yhtenäisyys on voimavara pienelle kansalle. Erityisen tärkeää tuo yhtenäisyys oli sota-aikana, mutta se on tärkeää muulloinkin. Samalla kun kunnioitamme kaatuneitten muistopäivänä sodissamme menehtyneiden muistoa, tulee meidän jatkaa heidän työtään yhteisen Isänmaamme tulevaisuuden hyväksi. Onneksemme emme tarvitse tämän päivän työssämme aseita, mutta yhtenäisyyttä tarvitsemme tämänkin päivän haasteissa.

Kiitollisuus ja kunnioitus kaatuneita, veteraaneja ja invalideja kohtaan on se tunne, jonka haluan tänäänkin välittää kaikille niille, joille se on vielä mahdollista. Suurin osa sodissamme menehtyneistä oli nuoria ihmisiä, joilla oli koko elämä edessään. He antoivat kaikkensa isänmaan edun sitä vaatiessa. Raskaan taakan kantoivat myös naiset - äidit ja puolisot, jotka sekä menettivät lähimmäisensä, että joutuivat ottamaan miesten paikan myös työnteossa. Se on uhraus, jota tämän päivän Suomessa elävien nuorempien sukupolvien on mahdotonta ymmärtää. Voimme vain kunnioittaa tuota uhrausta, jonka veteraanisukupolvi on tehnyt.   

Vielä ennen kuin siirrymme nauttimaan Sääskjärven ja Perheniemen kyläyhdistysten tarjoamia kirkkokahveja haluan kohdistaa kiitoksemme heille, keitä tänään muistelemme Yrjö Jylhän runon “Vaienneet voittajat” säkeellä:

Te ette turhaan taistelleet,

te ette turhaan kaatuneet,

te saitte suurimman voiton:

te voititte veljen veljelleen,

te löysitte kansan eksyneen,

te airuet aamunkoiton.

Kuva: Liisa Alatalo

Julkkisvälittäjät kertoivat ohjelmassa, että voisivat tehdä ehkä vielä vähän enemmän töitä. Veikkaan, että julkkisvälittäjien työpäivän pidentyessä myös palkkapussi kasvaa vastaavasti. Mutta täytyy toki nostaa hattua, että pitävät työstään niin paljon, että haluavat päivää jatkaa. Itse en ehkä ole päivän pidentämisestä niin innostunut. Ymmärrän kyllä, että julkisen sektorin kustannukset pienenisivät, jos virkamiehet tekisivät samalla palkalla vähän pidempää päivää (ja pistettäisiin pari virkamiestä pois). Työ on kuitenkin pitkälti ajatustyötä eikä mitään ojankaivua, jota mitataan kaivettuina metreinä. En tiedä, onnistuisinko ajattelemaan yhtään tehokkaammin vaikka notkuisin töissä vähän pidempään?

Kävin pari viikkoa sitten ensimmäistä kertaa apteekissa tälle vuodelle. Huomasin talkoilevani 50 euron läääkkeiden alkuomavastuun verran. Samalla viikolla tuli lasku sairaanhoitajakäynnistä, myös sen hinta oli noussut sitten viime käynnin. Eivät nuo meidän perheen taloutta kaada eli voin näihin talkoisin osallistua - vaikkei nämä mitkään talkoot olekaan. Mutta epäilen, että tässä maassa on useampia ihmisiä, joille tuollainen viidenkympin lisälasku tuntuu kertamaksuna sen verran, että lääkkeiden ostoa tulee mietittyä pariin kertaan.

Syksyllä saan ilmeisesti talkoilla maksamalla korkeampaa päivähoitomaksua. Onneksi syksyllä meidän perheen lapsista enää yksi on päivähoidon piirissä, sen verran reippaalta tuo 22 % korotus kyllä tuntuu. En väitä, etteikö päivähoito olisi laadukasta ja varmasti jokaisen maksetun euron arvoista, mutta jos ei töissä käymisestä jää käteen muuta kuin työn ilo, niin ei se suoranaisesti töihin kannusta. Lapsilisästä säästi jo edellinen hallitus ja tämä nykyinen kait vielä vähän nipistää siitäkin. Todettakoon, että meidän perheessä ei ole pistetty rahoja mihinkään veroparatiisiin jemmaan vaan ihan on kulutukseen kaikki se raha mennyt.

Kuuntelin hieman huvittuneena Jari Lindströmin esitelmää siitä, miten työttömät saadaan töihin. Sinänsä ihan hyvä idea, että täytyy ottaa vastaan töitä muualta kuin omalta alalta - jos nyt vaikka on kouluttautunut sirkustaiteilijaksi eikä niitä hommia ole, niin järkevältähän se tuntuu, että tarjotaan jotain muuta hommaa. Eri asia sitten, että ottaako kukaan töihin ihmistä, jolla on koulutus aivan eri alalta? Lindström esitti esimerkin, että insinöörille voidaan tarjota vaikkapa toisen insinöörialan hommia. Äkkiseltään en keksinyt kovin montaa hommaa, mihin ympäristöinsinöörin koulutuksella voisin lähteä - ei taitu ohjelmointi eikä talonrakennus. Lomautettuna oleva ympäristöinsinööriystävä kertoi, että hänelle oli työkkäri laittanut haettavaksi opettajan paikan - maahanmuuttajien valmistavan koulutuksen opettajan paikan. Saapa nähdä, miten jännittäviä tarjouksia jatkossa tuleekaan.

Onneksi tulee kesä - kesällä minäkin talkoilen (sanan alkuperäisessä merkityksessä) urheilukilpailuissa toimitsijana, kesäkahviossa myyjänä ja leipojana ja tanssilavan kahviossa. Ihan vapaaehtoisesti.

Vaan tällä viikolla voimaan tulleissa aikatauluissa ensimmäinen juna Kausalasta Kouvolaan lähtee vasta 8:12 - sillä toki ehtii sopivasti kahvitauolle töihin. Vastaavasti takaisin päin lähtee juna klo 16:02 (tai sitten klo 18...). Lyhyellä DI-matikalla laskettuna päivä jää liian lyhyeksi, jos töihin ehtii vasta puoli yhdensän jälkeen aamulla, mutta ennen neljää täytyy poistua. Meillä on toki liukuva työaika, mutta jossain kohtaa pitäisi ne miinukset saada poistettuakin. Ihmetyttää, koska tuossa aamujunassa oli paljon matkustajia, jotka tulivat Lahdesta Kouvolaan töihin tai kouluun. Että sopiiko tämä uusi aikataulu heille? 

Ennen meille tuli vielä myöhäisillan humppavuoro isolta kirkolta. Puolen yön aikaan pääsi sillä kotiin iltariennoista Lahdesta tai vaikka Helsingistä asti. Enää ei tätä(kään) ole. 

Hinnoittelua VR uudisti jo aiemmin ja omat työmatkat olisivat nyt halvempia - jos se juna siis kulkisi järkevään aikaan, että sillä voisi kulkea. Toisaalta perhelippu poistui, joten juna ei edelleenkään ole vaihtoehto koko perheen matkustelulle. Kahden aikuisen ja kolmen lapsen matka Kausalasta Helsinkiin (yhteen suuntaan) maksaa 71-95 euroa! Ei paljon kannusta auton vaihtamiseen junaan. Huh. 

Mutta eipä siinä mitään. Onnea VR:lle valitsemallaan tiellä. Minä lähden katselemaan autokauppojen tarjontaa. Näillä aikatauluilla toisen auton hankkiminen on melkeinpä välttämätöntä, jos töissä aikoo käydä. Tai sitten toivon ilmastonmuutoksen vauhdittuvan niin, että meillä olisi vuoden ympäri hyvät pyöräilykelit... 

Tulosten lasku aloitettiin sunnuntain lappujen osalta klo 20 ja vartin kuluttua oli tulos selvillä. Hämmentävän suurella prosentilla iittiläiset kannattavat maakunnan vaihtoa - peräti lähes 91 % haluaa Päijät-Hämeeseen ja ainoastaan 5 % haluaa pysyä Kymenlaaksossa. Reilut 2 % äänestäjistä valitsi vaihtoehdon "en ota kantaa". Valtuutetuilla tässä on ilman muuta riittävästi neuvoa anoa vielä kertaalleen maakunnan vaihtoa. Toivottavassti kuntalaisten mielipide painaa myös valtioneuvostossa, kun asia sinne käsittelyyn etenee.