Vuosi 2016 on ihan kohta purkissa ja kasassa. Ensi vuosi onkin vaalivuosi - tek:n valtuuston vaalit ja kuntavaalit ovat tulossa keväällä. TEK:n vaaleihin olen luvannut lähteä ehdolle. Vaalialuejakoa on muutettu viime vaalien jälkeen, joten kovin suuria mahdollisuuksia läpimenoon ei ole, mutta ehdolla joka tapauksessa. Viime vaaleista poiketen olen lupautunut lähtemään Yhtenäisyyden-ryhmän listalle enkä demareiden listalle. Olen viimeisimmissä valtuuston kokouksissa ollut Yhtenäisyyden ryhmäkokouksissa mukana jo ja toivottivat tervetulleiksi heidän porukkaansa. Yhden hengen ryhmänä toimiminen on kieltämättä vähän haastavaa - itse itsensä kanssa on huono keskustella oikein mistään tai saada uusia ajatuksia. Kyllä politiikka kaikilla foorumeilla on pitkälti joukkuelaji.

Kuntavaalien suhteen en ole vielä tehnyt päätöstä suuntaan tai toiseen - vielähän tässä on pari kuukautta aikaa miettiä ja pohtia. Tässä joulun aikaan, kun kaikki omat ja lasten harrastukset ovat olleet tauolla, kävi jo mielessä, että "hei, oikeasti elämä voisi olla tällaista että käy vaan töissä ja koko ilta on sitten ihan vapaata ja aikataulutonta, että kyllä tässäkin varmasti puolensa olisi..." Mutta ainahan asioilla on kaksi puolta. Hetkittäin jopa kunnallispolitiikka on suorastaan kivaa ja tuntuu, että tehdään ihan kelvollisia päätöksiä. Joulukuun talousarviokokouksessa esimerkiksi päätettiin rahoituksesta Vuolenkosken liikuntahallille ja Haapa-Kimolan koulun remontille. Samoin päätettiin rakentaa jo ensi vuoden aikana frisbeegolfkenttä hiihtomajan maastoon. Myös uuden päiväkodin rakentaminen lähtee liikkeelle - tai ensin lähtee liikkeelle kaavamuutos ja suunnittelu, mutta jossain vaiheessa myös uusi päiväkoti on tulossa Kausalaan. Konkreettisten asioiden suunnittelussa ja päättämisessä on hienoa olla mukana.

Yhdistyspuolella olen uuden edessä - olen lupautunut Iitin Pyrinnön puheenjohtajaksi vuoden alusta lähtien. Kauhun sekaisella innostuksella sitä kohti. En ole seuran johtokunnassa koskaan ollut, että ihan puhtaalta pöydältä siinä mielessä. Perehtymistä homma vaatii jonkun verran. Koska aikaa on vain rajallinen määrä, täytyy jostakin myös luopua. Kausalan seudun marttojen hallituspaikan jätän pois vuosikokouksessa. Olen toiminut siinä jo viisi vuotta ja se tuntuu varsin riittävältä ajalta - tällä erää on ehkä kaikki ideat käytetty.